Teknologiakampus Turku -toimintakertomus 2022 

Vuonna 2022 Teknologiakampus Turku -verkosto edisti neljän korkeakoulun välistä yhteistyötä tekniikan alalla monin eri tavoin. Esimerkiksi koulutuksen puolella uusien sähkö- ja automaatiotekniikoiden koulutusvastuiden saaminen sekä Turun ylipistolle että Turun ammattikorkeakoululle olivat erittäin merkittäviä saavutuksia yhteisen edunvalvonnan ja alueen elinvoimaisuuden näkökulmasta. TECH Campus Dayn järjestäminen puolestaan oli sisäisen viestinnän kannalta hyödyllinen avaus ja paransi korkeakoulujen henkilökunnan tietoisuutta sekä toistensa tekemisistä että Teknologiakampuksesta. Kaikkien korkeakoulujen yhteisen Maker´s Studion konseptointi ja toiminnan aloittaminen luo tekniikan alan opiskelijoille mahdollisuuksia niin kurssitöiden tekemiseen kuin yhdessä innovoimiseen.

Tutkimusyhteistyöstä voidaan mainita esimerkkinä yhteinen Kestävästi Lisäävää – EAKR hanke, jonka tarkoituksena on erityisesti Turussa toimivien lisäävään valmistukseen (eli ns. 3D-tulostamiseen) keskittyvien pk-yritysten osaamisen kasvattaminen. Infrastruktuurien osalta Koneteknologiakeskuksen laitekanta täydentyi vuoden aikana yliopiston hankkimalla laserkaiverrusjärjestelmällä ja ammattikorkeakoulun hankkimalla pinnan topografiamittauslaitteella. Molemmat laitteet tuovat merkittävän lisän käytettävissä olevaan laitekapasiteettiin.

1. Koulutus- ja opetusyhteistyö korkeakoulujen välillä tekniikassa 

Tekniikan alan puitesopimuksen toimeenpanoa strategisen opetusyhteistyön kautta on edistetty ristiinopiskelun ohjausryhmän sekä kehittämisryhmien säännöllisillä tapaamisilla. Yhteistyön vakiintuneita muotoja ovat ala- ja teemakohtainen opetussuunnitelmayhteistyö, ristiinopiskelumahdollisuuksien edistäminen sekä joustavien koulutuspolkujen kehittäminen ja tähän liittyvä aktiivinen tiedottaminen.

Jo aikaisemmin aloittaneiden teemaryhmien lisäksi opetussuunnitelma- ja infrastruktuuriyhteistyötä tehtiin erityisesti syksyllä 2023 alkavien sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusohjelmien (TY ja TURKUAMK) välillä. Kansainvälisten osaajien integrointia työelämään edistettiin Unicom -hankkeen kautta yhteistyössä yritysten kanssa.

2. Tutkimusyhteistyö korkeakoulujen välillä tekniikassa   

ICT-teemaryhmän lisäksi perustettiin kolme uutta teemaryhmää: Smart Manufacturing, Smart Marine ja Clean Tech. Ryhmät tapasivat useasti vuoden aikana ja edistivät sekä yhteisiä tutkimushankkeita että erityisesti tiedonvaihtoa korkeakoulujen välillä. Korkeakoulujen tutkimusprofiileja kuvaavaa tutkimusstrategiaa päivitettiin muun muassa teemaryhmiä hyödyntämällä.

FIP-S2 (Fraunhofer Innovation Platform for Smart Shipping) -tutkimusyksikön toimintaa vakiinnutettiin ja Turku saatiin Fraunhoferin toimipistekartalle. Fraunhofer IPK:n kanssa työstetty valmistavan teollisuuden mahdollinen FIP sen sijaan vaatii syntyäkseen vielä lisää työtä ja erityisesti yhteisiä hankkeita.

3. Opetus- ja tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäytön lisääminen 

Opetus- ja tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäyttöä tehostettiin lisäämällä toimijoiden tietoisuutta tarjolla olevista infrastruktuureista muun muassa yhteisellä seminaarilla Koneteknologiakeskuksessa (KTK). KTK-ympäristössä pyrittiin vakiinnuttamaan infrastruktuurien yhteiskäytön toimintamalleja muun muassa yhteiseen varausjärjestelmää, kulkuoikeuksiin ja käyttäjätunnuksiin liittyen.

Uusien opintojaksojen kehittäminen KTK-ympäristössä on edennyt vuonna 2022. Osa suunnitelluista yhteisistä kursseista ja opintokokonaisuuksista on vielä suunnitteluasteella, mutta esimerkiksi kansainvälisen hitsausinsinöörin koulutusohjelman rakentaminen alkaa heti koulutusmateriaalien auditointien jälkeen keväällä 2023.

Vuoden aikana valmisteltiin uutta KTK:n tutkimusstrategiaa, jonka toimeenpano alkaa vuonna 2023. Kuluneen vuoden aikana haettiin useita yhteisiä rahoituksia KTK-ympäristössä tapahtuviin ja uuteen strategiaan liittyviin tutkimushankkeisiin. KTK-ympäristössä toteutettavat TKI-hankkeet on suunniteltu niin, että tutkimustuloksia voidaan hyödyntää myös opetuksessa. Suunnitellut laiteinvestoinnit täydentävät olemassa olevaa laiteinfraa ja ovat käytettävissä myös muissa hankkeissa sekä opetuksessa.

Kupittaalle sijoitetun korkeakoulujen yhteisen tekniikan kokeilutilan (Maker´s Studio) toimintakonseptia on kehitetty ja ICT-Cityssä sijaitseva matalan kynnyksen kokeilutila on saatu testauskuntoon. Tilan toimintaa on lähtenyt pilotoimaan koneteekkariyhdistys Warsinais-Suomen polyteknikot ry. Pilotoinnista saatavien kokemusten myötä konseptiin viimeistellään ennen kuin kokeilutila avataan kaikkien korkeakoulujen opiskelijoiden käyttöön vuoden 2023 aikana.

Koneteknologiakeskus on oppilaitosten, korkeakoulujen, yliopistojen ja yritysten yhteinen uuteen teknologiaan keskittyvä koulutus- ja kehittämiskeskus.

4. Turun tekniikan vetovoiman kehittäminen ja alueen kilpailukyvyn lisääminen

Tekniikan korkeakoulutuksen vetovoima Turussa kasvaa edelleen. Verrattuna vuoteen 2021 tekniikan korkeakoulutuksen hakijamäärä kasvoi kevään yhteisvalinnassa noin 10 prosentilla aloituspaikkamäärän kasvaessa samaan aikaan 5 prosentilla. Myös kansainvälisten tutkinto-ohjelmien hakijamäärä jatkoi kasvuaan

Teknologiakampus Turku tekee tiiviisti yhteistyötä muun muassa STEAM Turku-toimijoiden kanssa tekniikan korkeakoulutuksen vetovoiman lisäämiseksi. Alkuvuodesta järjestettiin jo neljättä kertaa tekniikan koulutusten opiskelijamarkkinointiin keskittyvä TECH Roadshow. Roadshow tarjottiin kuudelle lukiolle webinaarina ja yhdeksälle lukiota lähitoteutuksena. Roadshowlla tavoitettiin tällä kertaa lähes 600 lukiolaista Lounais-Suomesta.

Huhtikuussa järjestetyssä DemoDay-tapahtumassa Turun ja Paraisten lukioiden ensimmäisen vuoden opiskelijat pääsivät tutustumaan tekniikan alan opiskeluun Turun ammattikorkeakoulun, Turun yliopiston, Åbo Akademin ja Yrkeshögskolan Novian laboratorio- ja tutkimustiloissa demo-työpajojen muodossa. Vuonna 2023 DemoDay-konsepti laajenee STEAM Turku-yhteistyön kautta kattamaan kaikki Turun kaupungin lukioiden ensimmäisen vuoden opiskelijat, jolloin tapahtuma tulee tavoittamaan noin 1000 lukiolaista.

Osana Turun teknologiakoulutuspolkuyhteistyötä Teknologiakampus osallistui valtakunnallisen Beyond 2030 tiedekilpailun toteuttamiseen rekrytoimalla korkeakouluista opiskelijat mentoroimaan toisen asteen opiskelijoiden muodostamia kilpailutiimejä sekä osallistumalla projektien arviointiin ja palkitsemiseen.

DemoDay tekee tekniikan opiskelua konkreettisella tavalla tutuksi lukioiden ensimmäisen vuoden opiskelijoille.

5. Muu yhteistyö 

Yhteistä kehittämistyötä ja edunvalvontaa alueellisella ja kansallisella tasolla tehtiin muun muassa Turun kaupungin Osaamisen kärkihankeen ja erityisesti tekniikan talon esiselvityksen puitteissa. Teknologiakampus osallistui Turun kaupungin osaamisen kärkihankkeisiin olemalla mukana muun muassa Turun Tiedepuiston infrastruktuuritarpeiden kartoituksessa. Teknologiakampus jatkoi osallistumistaan Turun talousalueen ja lounaisrannikon yhteiseen kehittämistyöhön olemalla aktiivisesti mukana myös yritysten ja korkeakoulujen välisessä keskustelussa. 

Teknologiakampus Turku oli vuonna 2022 aktiivisesti mukana STEAM-Turku ohjausryhmän toiminnassa, jonka kautta korkeakoulujen toimintaa koskevat toimenpiteet tuotiin osaksi laajempaa STEAM Turku strategiaa. 

Teknologiakampuksen pitkän ajan strategisen suunnitelman mukaisesti korkeakoulut tekivät yhteistyötä muun muassa uusien sähkö- ja automaatiotekniikan koulutusvastuiden hakemisessa. Turun yliopisto ja Turun ammattikorkeakoulu saivatkin uudet koulutusvastuut vuoden 2022 alussa. Alueelliseen edunvalvontaan kuuluu myös aktiivinen vuorovaikutus Opetus- ja kulttuuriministeriön pääjohtajien kanssa, josta esimerkkinä on yhdessä keväällä tehty ministeriövierailu. 

6. Viestintätoimenpiteet 

Teknologiakampus Turulle laadittiin viestintästrategia ja –suunnitelma. Sisäistä ja ulkoista viestintää terävöitettiin ja tehostettiin muun muassa palkkaamalla viestintäasiantuntija alkuvuonna 2022. Sisäisen viestinnän ja tiedonkulun kannalta TECH Campus Day oli merkittävä yksittäinen tapahtuma, johon osallistui noin 80 tekniikan alan asiantuntijaa alueen korkeakouluista. Nettisivu-uudistus laitettiin käyntiin ja oman uutiskirjeen mahdollisuutta pohdittiin.  

Kuukausittaisilla teknologiakampuksen, terveyskampuksen ja kulttuurikampuksen koordinaattoripalavereilla parannettiin kampusten välistä viestintää ja tiedon vaihtoa. Yhteistyö poikkileikkaavien teemojen osalta on jatkuvaa. 

7. Muuta 

Teknologiakampuksen ydintiimiin rekrytoitiin tammikuusta alkaen asiakkuuspäällikkö koordinoimaan TKI-palvelua. Niin ikään tammikuussa 2023 aloittavan yhteyspäällikön päätehtävänä tulee olemaan kampuksen toiminnan koordinointi ja viestintä.